Artikkelit

Ääniarkuus

Äänipeloista kärsivä koira vaatii hoitoa
Koirien äänipelon syntyyn on monta syytä ja altistavaa tekijää. Pelkojen synty voi liittyä niin geneettisiin tekijöihin, puutteellisiin pentuajan kokemuksiin kuin ikäviin sattumuksiinkin. Epänormaaliin käytökseen kannattaa puuttua ajoissa.

lue lisää

Vanheneva lemmikki

Siihen, milloin lemmikki alkaa osoittaa vanhenemisen merkkejä, vaikuttavat geenit, koko, yleiskunto, paino ja terveydentila. Pienet koirat ja kissat ovat senioreita noin 10 vuoden iässä, suuret koirat jo 6-7 vuoden iässä. Harmaantuminen ei kerro koiran iästä vaan voi alkaa nuorellakin koiralla geeneistä johtuen.

Moni ajattelee, että eläin vain tulee vanhaksi, jolloin haluttomuus ja muutokset käytöksessä ovat normaaleja ikääntymisen merkkejä. Taustalla on kuitenkin hyvin usein ikääntymiseen liittyvä, hoidettavissa oleva ongelma terveydentilassa. Ennaltaehkäisy on kaikista tehokkainta ja kustannuksiltaan edullisinta hoitoa ja siksi vanheneva lemmikki on hyvä tutkia eläinlääkärissä vuosittain. Vanhuus ei ole sairaus!

lue lisää

Ulkoloiset

Koiran sitkeän kutinan taustalla voi olla monta tekijää. Vaikka Suomen leveysasteilla ulkoloisia on vähemmän kuin eteläisemmissä maissa, ne ovat yksi varteenotettava syy lemmikin rapsutteluun. Täi, väive, syyhypunkki, hilsepunkki, kirppu ja sikaripunkki aiheuttavat erityyppisiä iho-oireita.

lue lisää

Turvallista joulua

Joulu on myös lemmikeille ilon ja yhdessäolon aikaa. Monissa jouluherkuissa ja ­koristeissa vaanii kuitenkin yllättäviä vaaroja, jotka ovat vältettävissä tiedon ja varovaisuuden turvin. Tarkista laatimamme muistilista ja tee joulusta lemmikillesi antoisa ja turvallinen!

lue lisää

Suklaamyrkytys

Suklaa on ksylitolin ohella ihmisväen kotoinen herkku, joka voi aiheuttaa suurina annoksina vakavan vaaratilanteen perheen koiralle. Monet koirat pitävät suklaasta, minkä vuoksi sitä tulisikin aina säilyttää paikassa, johon lemmikit eivät yletä. Jos vahinko kuitenkin pääsee tapahtumaan, on tärkeää tehdä ensihoito kotona heti ja vakavammissa tapauksessa toimittaa koira mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin.

lue lisää

Ruoka-aineallergiat

Ruoka-aineongelmat selvitetään eliminaatiodieetillä. Koirien ja kissojen ruoka-aineongelmat kielivät usein allergiasta tai intoleranssista. Ruoka-aineongelmia ei voida testata luotettavasti verinäyttein, joten avuksi tulee eliminaatiodieetti. Kun ruoka-aine aiheuttaa koiralle tai kissalle ongelmia, kyseessä voi olla ruoka-aineallergia, jolloin puolustusjärjestelmä hyökkää liian voimakkaasti ja epätarkoituksenmukaisesti ruoan valkuaisainetta eli proteiinia vastaan. Allergiassa on usein taustalla perinnöllinen alttius, mutta myös pikkupennun varhainen ruokavalio voi vaikuttaa epäsuotuisasti suoliston kehittymiseen.

lue lisää

Punkkien torjunta

Suomessa merkittävimmät puutiaisvälitteiset sairaudet koiralla ovat anaplasmoosi ja borrelioosi. Myös puutiaisaivokuume on mahdollinen, mutta erittäin harvinainen. Ihminen voi sairastua näihin kaikkiin. Ihmistartuntojen estämiseksi on tärkeää huolehtia lemmikin punkkisuojauksesta. Punkkivälitteiset sairaudet eivät tartu lemmikistä ihmiseen, mutta punkit voivat kulkeutua koiran ja kissan kyydissä sohvalle tai sänkyyn, ja sieltä edelleen ihmiseen. Kissaan punkkivälitteiset sairaudet eivät juuri tartu, mutta kissan punkkilääkityksellä suojataan ihmistä.

lue lisää

Omega-rasvahapot

Elintärkeät rasvahapot pitävät lemmikin kunnossa
Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen saanti ravinnosta on koirille ja kissoille elintärkeää. Sekä niiden puute että epätasapaino näkyvät lemmikin ulkomuodossa ja aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia.

lue lisää

Nenäpunkki

Nenäpunkki on kiusallinen riesa. Vaikuttaako koirasi hajuaisti heikenneen? Vuotaako sen kirsu? Hankaako se kuonoaan esimerkiksi huonekaluihin? Saako se outoja “kohtauksia”, joissa se ikään kuin ryystää ilmaa sisäänsä? Koirassasi voi asustella pieni ja kiusallinen nenäpunkki.

lue lisää

Nivelrikko

Jopa joka viides yli vuoden ikäisistä koirista kärsii nivelrikosta, ja se on yleisin ontumisen aiheuttaja. Nivelruston terveys on nivelen hyvinvoinnin edellytys. Nivelrusto suojaa niveltä rajoittavien luiden päitä ja toimii liukupintana. Terveellä lemmikillä nivelrusto uudistuu jatkuvasti. Kohtuullinen liikunta säilyttää ja parantaa rakenteellisia ja mekaanisia ominaisuuksia.

lue lisää

Myrkytykset koirilla

Vaikka vakavat myrkytystapaukset eivät olekaan koirilla kovin yleisiä, jokaisesta kodista ja pihapiiristä löytyy kuitenkin aineita, jotka voivat olla vaaraksi lemmikin hyvinvoinnille. Jos koiran tiedetään tai epäillään nauttineen jotakin vaarallista, on tärkeää tarttua toimeen heti. Eläinlääkärin numero on syytä pitää aina saatavilla, sillä ohjeet myrkytyksen hoitoon tulee ensin varmistaa. Erityisen tärkeää lääkärin konsultoiminen on silloin, kun potilas on vanhus tai pentu, tai jos potilaalla on jokin perussairaus.

lue lisää

Myrkytykset kissoilla

Utelias kissa on altis myrkytyksille
Synnynnäinen uteliaisuus saa kissan alttiiksi myrkytyksille ja leikkisyys vierasesineiden syömiselle. Koska pienikin annos myrkyllistä ainetta voi johtaa jopa kissan kuolemaan, on varovaisuus kissatalouksissa aina paikallaan.

lue lisää

Matkustavan lemmikin muistilista

Ennaltaehkäisy helppoa, hoito vaikeaa
Lemmikin suojaaminen tautiriskeiltä ennaltaehkäisemällä loistartuntoja on helppoa. Kaksi ulkoloislääkettä, joilla on teho kirppuja, puutiaisia, hietasääskiä sekä sydänmatoa vastaan ja madotus ekinokokkia vastaan riittävät. Etelä-Euroopan matkalaisten on lisäksi hyvä suoja koira Leptospira tartuntaa vastaan rokottamalla. Ennaltaehkäisy todella kannattaa, sillä vektorivälitteisten sairauksien diagnosoiminen voi olla hyvin vaikeaa, hoito vaatii pitkiä antibioottikuureja (Erlichia, Borrelia) tai niitä vastaan ei ole olemassa tehokkaita hoitomenetelmiä

lue lisää

Matkustaminen lemmikin kanssa

Monessa perheessä lemmikki lähtee mukaan lomalle, etenkin jos lomaillaan Suomessa. Mikäli lemmikki on lähdössä perheen kanssa lomalle ulkomaille, tulee matka suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Ulkomaille matkatessa lemmikki voi altistua sairauksille, joita ei Suomessa tavata. Monet näistä sairauksista ovat loisten tai hyönteisten levittämiä. Lemmikki tulee tautisuojata asianmukaisesti sekä lemmikin oman terveyden, että ihmisten terveyden vuoksi. Lemmikkien ulkomaille matkustamisesta on myös tarkat viranomaisten tekemät säädökset, joiden täyttyminen pitää varmistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Eläinlääkäri avustaa eri maiden tautiriskien kartoittamisessa ja neuvoo tarvittavien lääkkeiden käytössä.

lue lisää

Kyyn purema

Jos kyyn nähdään purevan, tulee lemmikki pitää mahdollisimman liikkumattomana myrkyn leviämisen hidastamiseksi. Jos lemmikin koko sen sallii, niin kannetaan lemmikki autolle. Pureman saanut eläin tulee aina viedä välittömästi eläinlääkäriin jatkohoitoon. Nykyisten hoitosuositusten mukaan kyynpuremaa hoidetaan nestehoidolla ja opioidi-kipulääkkeillä. “Kyytabletteja” ei tule antaa, koska ne lisäävät entisestään riskiä munuaisvaurioille. Vastamyrkkyäkin on tänä keväänä saatavilla, vaikka saatavuus oli pitkään epävarmaa. Vastamyrkyn käyttöä rajoittaa sen korkea hinta ja pääasiassa sitä on saatavissa eläinsairaaloissa. Ohjaamme kyynpureman saaneet oireilevat potilaat usein sairaalahoitoon, koska neste- ja kivunhoitoa tarvitaan 1-2 vuorokauden ajan.

lue lisää

Lääkehunaja ihotulehduksissa

Hunaja muodostaa kostean ympäristön sekä toimii tulehdusta rauhoittavana ja bakteerien kasvua estävänä sekä hajua poistavana aineena. Hunajan teho perustuu entsyymien ja sokereiden yhteisvaikutuksesta syntyvään happamaan ympäristöön ja hitaasti vapautuvan bakteereita tuhoavan vetyperoksidin muodostumiseen. Bakteereiden ei ole havaittu kehittäneen resistenssiä hunajaa vastaan ja tämä tekee hunajasta erinomaisen hoitomuodon.

lue lisää

Ksylitolimyrkytys

Ksylitoli on pieninäkin annoksina vaarallista
Ksylitoli on suklaan ohella toinen, lähes jokaisesta kodista löytyvä ruoka-aine, joka voi aiheuttaa koiralle vaarallisen myrkytystilan. Haitalliset ksylitoliannokset ovat varsin pieniä, joten ksylitolia sisältävien tuotteiden turvallinen säilyttäminen ahneiden koirien taloudessa on parasta ennaltaehkäisyä.

lue lisää

Koiranpentu tulee taloon

Pentukuumeessa tulee pitää pää kylmänä
Koiranpennun hankkiminen merkitsee sitoutumista noin 10-15 vuoden ajaksi. Pentu tuo mukanaan paljon vastuuta ja kuluja, mutta myös pohjatonta rakkautta ja iloa jokaiseen päivään.

On tärkeää tarkoin miettiä minkä luonteinen, kokoinen ja karvanlaatuinen koira sopii itselle tai perheelle parhaiten. Mikä on rodun alkuperäinen käyttötarkoitus ja mitä olet ajatellut koiran kanssa tehdä? Paljonko aikaa olet valmis käyttämään säännölliseen turkinhoitoon? Liian usein valinta tehdään ulkonäön perusteella ja pahimmillaan sekä omistaja että koira kärsivät tästä päivittäin. Vastuullinen kasvattaja auttaa miettimään tarkoin sopiiko pentu sinulle ja ohjaa tarvittaessa toisen rodun pariin. Siitä ei pidä loukkaantua, hän ajattelee teidän molempien parasta!

lue lisää

Koiran ylipaino

Koiran ylipainolla on suuri vaikutus elämänlaatuun
Ylipaino on usein seurausta koiran liiallisesta hemmottelusta herkkujen avulla. Avain pysyvään laihtumiseen onkin fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja hemmottelutavan vaihtuminen herkuista liikuttamiseen.

lue lisää

Koiran tiineys ja pentujen kehitys

Tärkeä rokotussuoja
Ennen astutusta tulee tarkistaa, että nartun rokotukset penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja kennelyskää vastaan ovat voimassa. Emän rokottamisella varmistetaan, että pennut saavat ternimaidosta vasta-aineita. Narttu voidaan perusrokotusten lisäksi rokottaa tiineyden aikana herpesvirusta vastaan. Koiran herpesvirus on erittäin tarttuva hengitystieinfektio, joka voi olla hengenvaarallinen syntymättömille ja vastasyntyneille pennuille, mutta ei yleensä aiheuta aikuiselle koiralle juurikaan oireita. Pennut voidaan suojata herpesinfektiolta rokottamalla narttu kaksi kertaa tiineyden aikana.

lue lisää

Koiran synnytys

Useimmat nartut osaavat hoitaa synnytyksen ja syntyneet pennut ilman ihmisen apua. Ihminen voi olla jopa synnytystä hidastava häiriötekijä. Synnytystä on toki tärkeää seurata, jotta nartulle ja pennuille on mahdollista tarjota apua sitä tarvittaessa. Synnytysvaikeuksia esiintyy koirilla melko paljon. Niiden syitä ovat muun muassa polttoheikkous, synnytysteiden ahtaus, sikiön asentovirheet tai sikiön liian suuri koko. Eläinlääkäriin on aina hyvä olla yhteydessä synnytysvaikeutta epäiltäessä. Synnytysvaikeutta on syytä epäillä, mikäli on havaittu sikiönesteiden meno, mutta synnytys ei etene 2-3 tunnin kuluessa, synnytyksen toinen vaihe on kestänyt yli 12 tuntia, narttu on ponnistanut voimakkaasti ja säännöllisesti tuloksetta puoli tuntia tai epäsäännöllisesti ja heikosti 2-4 tuntia tai edellisen pennun syntymästä on 2-4 tuntia eikä merkkejä seuraavan syntymisestä näy. Polttoheikkoutta voidaan eläinlääkärissä hoitaa kalkki- ja oksitosiinipistoksin. Jos synnytysvaikeuksien syynä on asentovirhe, pentujen liian suuri koko tai ahdas synnytyskanava, päädytään useimmiten keisarinleikkaukseen.

lue lisää

Koiran kutina

Kutina hallintaan!
Jos koiran elämää häiritsee sitkeä kutina, useiden hoitomenetelmien yhdistelmä on tehokkain tapa saada se kuriin.

Hoida toissijaiset tulehdukset
Kutiseville ihosairauksille on tyypillistä, että kutina alkaa ennen näkyvien ihomuutosten kehittymistä. Pikku hiljaa ihon kunto kuitenkin heikkenee, jolloin syntyy laajempia ja syvempiä ihomuutoksia ja iholle tulee toissijaisia bakteeri- ja hiivatulehduksia. Ennen kuin todellista aiheuttajaa päästään selvittämään, tulee toissijaiset tulehdusmuutokset hoitaa.

lue lisää

Koiran astutus

Koiran astutus vaatii malttia
Kun toiveissa on onnistunut astutus, kärsivällisyys on kasvattajan ja uroksen omistajan tärkein ominaisuus ja rauhallinen ympäristö tukee etenkin ensikertalaisten suoriutumista. Nykyisin myös lääketiede voi auttaa oikean astutusajankohdan selvittämisessä.

lue lisää

Kissanpentu tulee taloon

Kissa on moneen kotiin erinomainen lemmikki, ja maailmalla suurissa kaupungeissa kissa on usein ohittanut koiran lemmikkinä. Virheellisesti usein ajatellaan, että kissat ovat omissa oloissaan viihtyviä erakoita, mutta tämä johtuu pennun saamista varhaisista kokemuksista. Jos pentu elää yksitoikkoisessa ympäristössä vailla ihmiskontakteja ensimmäiset yhdeksän viikkoa, ei siitä tule rohkeaa ja sosiaalisesti taitavaa kissaa. Monipuolisessa, turvallisessa ympäristössä kehittyneistä pennuista tulee mitä mainioimpia seurakissoja.

lue lisää